Blogi 4 vee & säätöä & Facebook

Blogin merkkipäivä oli ihan hiljan, neljä vuotta tuli täyteen. Vietettiin juhlimatta omaisten kesken, jos niinkään.

Blogihan syntyi, siis sai fyysisen alkunsa (jos virtuaaliolio sellaista voi saada), Jyväskylässä hotellihuoneessa. Eka juttu oli eräänlainen ennalta ehkäisevä apolegia, jossa selvittelin – eniten itselleni – syitä bloggaamisen aloittamiselle. Sen jälkeen olen pulauttanut muutaman muunkin blogipohdintametajutun. Nyt sitten aprikoin ja naputtelen tätä tuotosta Kuopiossa hotellihuoneessa. Tällaiset elämää mullistavat asiat näemmä vaativat etäisyyttä arjesta.

Neljässä vuodessa on syntynyt jo reilut 300 juttua – enimmillään jopa yli 100 per vuosi. Se on aikas paljon näin ihan harrasteena. Ja toisaalta välillä on ollut sellainenkin vino ajatus, että jostakin pitää kirjoittaa, ikään kuin normatiivisesti tai velvollisuutena. On siis tullut välillä naputelua ilman sopivaa määrää sitä kirjoittamisen hauskuuteen liittyvää mielen vuolasta tursuamista, jonka temmellyksen tanssimatoksi tämän blogin perin loin.

Siispä aionkin tästedes hiukan keventää, mutta vain hiukan: ehkä vähän harvemmin, mutta kenties piirun verran parempia tekstejä. Käytännössä entistä vähemmän – jos lainkaan – sellaisia, joihin mielen sisällä palava innoitus ei patista. Jutuista tulee näin ehkä entistä enemmän esseehenkisempiä; suunta, johon esityksiin liittyvät jutut ovat jo jonkin aikaan ajelehtineetkin.

No, ainakin näin nyt luulen. Saas nähdä.

Niin, ja vielä sekin, että jatkan etabloitumista yhteisö-atk:hen. Tosiaan jatkan, koska Twitteriinhän linkkejä näihin turinoihini olen jo jonkin aikaa viserrellytkin. Jatkossa lannoitan myös Facebookin vihantoja tantereita päästöilläni. Ainakin näin koeluontoisesti. Mitähän siitäkin tulee…

(18.6.2017, Kuopio)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.