Aiemmilta kerroilta oli jäänyt hyvät muistot lihakauppa Roslundin "Rosburgerista" niin Hietalahden kauppahallilta kuin Teurastamon portilta. Tällä kertaa lounasmatka vei Hietalahteen, jossa lihakaupan yhteydessä olevassa pienessä keittiössä ruokia valmistetaan. Ruokailutilat ovat rauhallisemmassa ja melko viihtyisässä yläkerrassa, jossa pöytä katetaan ja tyhjennetään itsepalveluna; ostaessa saa numeron tiskiltä, jolta ruoka haetaan itse, kun numeroa huudellaan. Vähän konstikasta (mutta tuleepahan passiivisuusrannekkeeseen sekä … Jatka artikkeliin Hamppari: Roslund – Rosburger
Kategoria: Ateriat
Kesä toi, kesä toi – – – hampparit!
Vaikkei hampurilainen, hamppari, burgeri, bursa erityisesti kesäruokaa olekaan, ansaitsevat jotkin niistä paikkansa tällä erinomaisuuden ikonostaasillani! Arkikokemuksellinen perushampurilainen lienee sämpylä, jonka välissä on jauhelihapihvi ja mahdollisesti jotain muuta kuin kasviksia, juustoa, kastikkeita, jne. Luomuksia teollisena massatuotantona tuottavat globaalit jätit kuten McDonalds, Burger King, ja mitä niitä on, ja niiden kotimaiset pikkuserkut kuten Hesburger. Blogin hengessä hamppariltakin kuitenkin vaaditaan erinomaisuutta, … Jatka artikkeliin Kesä toi, kesä toi – – – hampparit!
Kesä-Lonnan hurmaherkut
Viime vuonna yleisölle avattiin pieni, 150 metriä pitkä, Lonnan saari Kauppatorin ja Suomenlinnan välissä, ja sinne pykättin pystyyn myös ravintola Jouni Rahikaisen vetämänä. Vuosi sitten jo noteerasin, että taas yksi saariravintola lisää, pitääpä varmaan joskus käydä, mutta uudelleen se palasi mieleeni vasta Rahikaisen sympaattisen esiintymisen myötä Top Chef -ohjelmassa. Tosi-tv-ohjelmat eivät siis sittenkään ole pelkkiä pahan airueita. Ravintola … Jatka artikkeliin Kesä-Lonnan hurmaherkut
Hamppari: Story
Vanhan kauppahallin keskellä olevan ravintola Storyn aamiaista olen jo viime kesänä hehkutellutkin, joten en tässä toistele samaa tarinaa mukavasta ympäristöstä, jne. Aamiaisen ja vaihtuvan lounaan lisäksi vakkarilistalla on myös hampurilainen. Lisukkeena tuli värikästä rapeaa salaattia, jonka hyvänmakuinen kastike teki ihan syötäväksi. Hampparin sämpylä on kuohkea mutta hyvin koossa pysyvä ja kovasti hyvänmakuinen, paahdetun briossin oloinen (oletettavasti … Jatka artikkeliin Hamppari: Story
Linnakrouvin tupla-brûléet
Savonlinnan reissun perinteisiimme kuuluu syödä vähintään hyvin ennen oopperaa. Paikkakunnalla ei nirsoon makuuni ole kauhean monta vaihtoehtoa, mutta kätevsti ihan Olavinlinnan kupeessa olevaan kesäravintola Linnakrouviin ollaan aiemmin oltu tyytyväisiä, ja sinne mentiin nytkin. Alkuun oli tarjolla kahta samppanjaa, valituksi tuli Pol Roger Brut Réserve, aina luotettava alkumaljajuoma. Ruokalistalla oli paljon mielenkiintoista, mm. brûléetä niin alku- kuin pääruoaksi - mietin, … Jatka artikkeliin Linnakrouvin tupla-brûléet
Meripaviljonki ekaa kertaa
Hakaniemessä Eläintarhanlahden rantaan avautui sopivast kesän korvilla ravintola Meripaviljonki, jollain ponttoonisysteemillä veden päällä nököttävä paljoti lasiseinäinen rakennelma. Sitä piti tietysti mennä kokeilemaan. Ravintolasaliin astuessa tuli sellainen vähän bistrofiilis, mikä sai hiukan laskemaan odotustasoa. Toisaalta taas tarjolla oli useaa samppanjaa laseittain, mikä taas herätteli toiveita. Otin vaihteeksi roseeta, Piper-Heidsieck Brut Rosé Sauvage, joka tuotiin valmiiksi lasiin kaadettuna; … Jatka artikkeliin Meripaviljonki ekaa kertaa
Sen seitsemää sorttia Murussa
Taasko Muru-postaus, vaikka vastikään oli? Juu. Taas. Ja ihan syystä, kun oltiin taaskin niin kovin kaukana keskinkertaisuudesta kaikin tavoin. Tällä kertaa käyntiin oli myös erityinen syy (muutoin olisikin ehkä jo ollut kesätauon paikka muruilussamme): haluttiin nauttia vielä aimo annos Maukan (sommelier Markku Niemi) salitaituruutta ennen kuin on myöhäistä. Alkusamppanja oli vaihtunut sitten viime kerran: kesäsamppanjaksi … Jatka artikkeliin Sen seitsemää sorttia Murussa
Hamppari: B-smokery – Pulled pork burger
Blogin hampparit-sarjan epäortodoksinen aloittaja on B-Smokeryn Pulled pork burger, normaalia burgeria ei ollut tarjolla. Mutta normaaliushan onkin perin ahdistavaa, kukapa nyt sitä haluaisikaan. B-Smokery sijaitsee Teurastamolla ja on julistuksensa mukaan "pieni bbq-ravintola, joka savustaa lähes kaiken". On pieni sisätila ja puoliavoin ulkotila, jossa kauniilla ilmalla oli mukava istuskella ja odotella: ruoka tilattiin sisältä tiskiltä, ja se tuotiin pöytään … Jatka artikkeliin Hamppari: B-smokery – Pulled pork burger
Musta lammas yrttimetsässä
Vihdoin takaisin kaikilta osin aidosti korkeatasoisessa ravintolassa - johan tässä on slummailtukin 😉 Kun OS meni kesäksi yllättäen umpeen ja jäi tältä kesältä kokemtta, kantaa Musta Lammas käsittääkseni nyt yksinään Kuopion kovatasoisen fine diningin lippua, ja korkealla kantaakin. Jo aperitiivista käytiin ihan lupaavaa keskustelua tarjoilijan kanssa: ehdolla oli pienpanimo-oluita, GT:tä pientislaamon ginistä... makean ystävänä päädyin kuitenkin … Jatka artikkeliin Musta lammas yrttimetsässä
Urban: pikalounas
Kuopiolainen Anssi Kantelinen voitti Top Chef: Kansintaistelu -kokkikisan keväällä, mikä auttoi muistamaan, että on taas aika käydä hänen lounasravintola Urbanissa, viime kerrasta kun oli jo pari vuotta aikaa. En tiedä, johtuiko kellonajasta, kisavoitosta vai Kuopion huonontuneesta erinomaisen tason lounasravintolatarjonnasta (OS ei enää tarjonne lounasta (eikä juuri nyt valitettavasti mitään)), mutta paikka oli ns. kuin nuijalla lyöty: … Jatka artikkeliin Urban: pikalounas
Puijon torniravintolassa mainiot ruoat
Viime vuosien kokemuksista rohkaistuneena ja kun lista netissä näytti edelleen ihan kiinnostavalta suuntasin Puijon torniravintolaan sunnuntaina. Viime vuonna vastaavaan aikaan tilaa oli runsaasti, joten mietin, etten taida viitsiä varausta edes tehdä, mutta soitinpa kuitenkin puolta tuntia ennen kuin menin. Ja hyvä niin - sinä aikana, kun söin, talo tuli jo kokonaan täyteen! Oli vähän koleahko kesäsää, mutta pilvisenäkin … Jatka artikkeliin Puijon torniravintolassa mainiot ruoat
Wanha Makasiini
Lappeenrantalainen Wanha Makasiini Bistro on keväällä Imatralaisessa valittu Etelä-Karjalan parhaaksi ravintolaksi; kakkoseksi oli jäänyt Wolkoff, johon ihastuin viimeksi käydessäni. Odotukset siis korkealla, varsinkin kun ravintola verkkosivuillaan kutsuu "nauttimaan kaupungin parhaasta ruoasta" (mainittakoon, että "paras" on ns. kaupallista kehumista eikä eikä siksi vaadi tutkimustuloksia tuekseen kuten varsinainen vertaileva markkinointi tosiasiaväittein - mutta toki se on rohkea … Jatka artikkeliin Wanha Makasiini
Bröd
Ravintola Bröd avasi muutama kuukausi sitten ovensa, jotka sijaitsevat Bulevardilla. Ennettäin tuossa osoitteessa muistan olleen Teboilin (pää?)konttorin, joka oli ainakin ulkoapäin ihan mahdottoman ruma - nyt rohjo on peruskorjattu hotelliksi. Hotelli lienee mielestään design-henkinen, vaikkei visuaalisemmin suuntautunut seurani ollutkaan ravintolan sisustuksesta erityisen vaikuttunut - omaa epäherkkää design-aistiani sisukset eivät häirinneet. Mutta syömäänhän tänne oltiin tultu eikä seiniä … Jatka artikkeliin Bröd
Muru – tartar encore
Olisiko tähän väliin taas paikallaan juttu Murusta? Niinkö? No, mikä ettei! Iltakattaus, kuten normaalisti, ja samppanjalla aloitettiin, kuten normaalisti, viime ajoilta jo hyvinkin tutuksi käynyttä Bérèche et Filsiä vielä riittää - ja hyvä niin, mitä mainioin kuplajuoma. Muutenkin vakiomeininki, eli Maukka tuo sopivaksi katsomiaan ruokia ja juomia ja me naustiskelemme sotkeutumatta isommin valintoihin. Ekaksi saatiin kyyttö-tartaria. En muista … Jatka artikkeliin Muru – tartar encore
Gourmet Baltic Queen ylitti odotukset
Tukholman-laivoilla olen usein syönyt erinomaisen hyvin, mutten ollut ajatellut, että se olisi mahdollista lyhyillä Tallinnan-paattimatkoillakin. Baltic Queen -laivan mielikuvituksellisesti nimetty à la carte -ravintola Gourmet Baltic Queen osoitti minun olleen väärässä. Perin miellyttävä tapa matkata Tallinnasta Helsinkiin: istua mukavassa ympäristössä alati vaihtuvin merinäköaloin, ja joku tuo ylen aikaa hyvää ruokaa eteen 🙂 Alkumaljaksi luonnollisesti laivan samppanja, … Jatka artikkeliin Gourmet Baltic Queen ylitti odotukset