Andrew Lloyd Webberin säveltämä Oopperan kummitus (1986) perustuu ranskalaisen Gaston Leroux’n kauhuromaaniin Le Fantôme de l’Opéra (1910). Musikaalin ensi-ilta oli 9.10.1986 Lontoossa, jossa se edelleen menee, nyt jo siis 30. vuottaan. Myös Kansallisoopperan tuotanto - todellakin oma tuotanto, vaikkakin ilmeisesti Lontoon valvovan silmän alla - on huikean suosittu: jo ennen ensi-iltaa kaikki 70 000 lippua … Jatka artikkeliin Kansallisoopperan kummitus
Kansallisteatterin Keuhkot on kiinnostava ja vaivaava: puhuttelevia teemoja, mielenkiintoinen teksti ja hieno toteutus. Koin sen viisi päivää sitten, mutten oikein vieläkään tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella, saati kirjoittaa - aina hyvän taidekokemuksen merkki! Duncan Macmillanin tarinassa pölähdetään keskelle naisen ja miehen vaikeaa keskustelua lapsen hankkimisesta, aihe on ”vitun valtava”. Päätetään yrittää, epäonnistutaan, etäännytään, lähennytään, onnistutaan, vanhetaan. … Jatka artikkeliin Keuhko(t)
Sopimus paholaisen kanssa on tuttu teema varsinkin kristillisperäisissä tarinaperinteissä, joista se on usein löytänyt tiensä taiteeseen: ihan viimeisen kuukaudenkin aikana olen nähnyt siitä variaatioita tuoreina produktioina, kuten Eesti Rahvusballettin Kratt ja Kansallisbalettimme Pieni merenneito. Myös Gounod’n Faust-oopperasta on viime vuosina tehty uusia produktioita monille lavoille. Ja uusi Star Wars -leffatrilogiakin on joulukuussa taas käynnistymässä! Tarina Faustista - kyltymättömyydestä, … Jatka artikkeliin Pieni suuri Faust
Kansallisbaletin ja Kenneth Greven Pieni merenneito on herätellyt odotuksia siitä lähtien, kun lähes vuosi sitten tieto uuden teoksen tilaamisesta Greveltä ja säveltäjä Tuomas Kanteliselta julkistettiin. Syksyn mittaan pariin harjoituksiin kurkistaminen ei ainakaan vähentänyt kiinnostustani, ja ennakkotieto mm. 3D-projisoinneista ym. kutkutteli lisää: miten sellainen nyt voi baletissa toimia? Kovasti myöhään julkistettuja solistimiehityksiä en lopulta uskaltanut jäädä odottelemaan … Jatka artikkeliin Elämyksellinen Pieni merenneito
Aleksanterin teatterin Aleksanteri tanssii -kokonaisuudessa oli tarjolla norjalaisen Jo Strømgren Kompanin teos A Dance Tribute to the Art of Football, jonka kohdalla piti pohtia ainakin kahteen kertaan, menenkö vai en, potkupallo kun ei kiinnosta niin pätkääkään. Vierailua oli tuottamassa myös Tero Saarinen Company, jonka takaukseen luottaen otin kuitenkin riskin. Kannatti: esitys oli kevyt, reipas, hauska ja … Jatka artikkeliin A Dance Tribute to the Art of Football
Joskus joku esitys käy ytimiin ja munaskuihin niin, että se pitää nähdä pian uudelleen. Kovin usein niin ei käy, ehkä pari kertaa sadasta. Joskus jotain kiehtovaa on jäänyt mieltä vaivaamaan, toisinaan taas kyse on niin valtavasta nautinnosta, että samaa piikkiä pitää saada lisää. Janne Reinikaisen Nummisuutarit Kansallisteatterissa menee näistä selvästi ainakin jälkimmäiseen, ehkä vähän ensimmmäiseenkin. … Jatka artikkeliin Nummisuutarit, versio 2015
Jutun otsikko on se, mitä lippuun oli printattu. Hassu muotoilu: eihän teos ollut Holopaisen vaikka esitys vahvasti olikin. Se on kuitenkin osuva yhteensattuman vuoksi: Suomen näyttelijäliitto julkisti tiistaina Nuori näyttelijä 2015 -palkintoehdokkat, ja minä taas olin jo paljon aiemmin ostanut liput Sotilaspoikaan perjantaille ja Nummisuutareihin lauantaille - ja kaikissa kolmessa on Holopainen. "Johannes Holopainen -viikon” kunniaksi siis … Jatka artikkeliin Johannes Holopainen: Sotilaspoika
Shakespearen Romeo ja Julia on muuttunut baletiksi monenkin koreografin käsissä; nyt Alminsalissa vieraili turkulainen Tanssiteatteri ERI Tiina Lindforsin versiolla Julia & Julia, joka oli viime vuonna 25-vuotisjuhlaansa viettäneen ERIn juhlateos. Tässäkin tarina oli - käsiohjelman mukaisesti - ”vapaasti Shakespearea mukaillen” ja musiikkina Sergei Prokofjevin tuttu balettimusiikki. Teemana oli edelleen kielletty rakkaus; rakastavaisina eivät kuitenkaan olleet Capulet- … Jatka artikkeliin Julia & Julia
Alexandre Dumas vanhemman Kolme muskettisoturia (1844) on ollut suosittu alkuperäisteksti mm. lukuisten leffojen ja tv-sarjojen pohjalla, ja nyt siihen on tarttunut myös ohjaaja Milko Lehto Lahden kauunginteatterin samannimisessä produktiossa. Esityksen tarina on vanha tuttu: nuori d’Artagnan (Timo Välisaari) saapuu Pariisiin liittyäkseen kuningas Ludvig XII:n (Jari-Pekka Rautiainen) muskettisotureihin, mikä ei kuitenkaan ihan heittämällä onnistu. Sen sijaan … Jatka artikkeliin Kolme muskettisoturia Lah(d)essa
Paul Hindemithin Cardillac on kiinnostava ooppera jo siksi, että se ei juoneltaan ole tavallista kauniitjarohkeat-huttua (tyyliin "tenori yrittää kaataa sopraanon sänkyyn ja baritoni lyö kapuloita rattaisiin") vaan rikostarina. Cardillac (Rauno Elp) on armoitettu taiteilija, kultaseppä, jonka koruja arvostetaan ja halutaan. Hän kuitenkin suhtautuu teoksiinsa intohimoisesti, ja myy niitä vain kovin vastentahoisesti - ja katumapäälle tultuaan myöhemmin murhaa ja … Jatka artikkeliin Cardillac
Tällä kertaa Tallinnan-reissun ajankohtaa ohjasi Kratt, viikko sitten Eesti Rahvusballettissa ensi-iltansa saanut uusi tuotanto vuonna 1943 kantaesitetystä Eduard Tubinin baletista, jota myös ensimmäiseksi virolaiseksi baletiksi mainitaan. Rahvusballettin ja Rahvusooperin syksyn ohjelmaa tutkiessa tuli tunne, että tämä pitäisi nähdä, niinpä etsin viikonlopun, jolloin samalla näkisi jotain muutakin mahdollisesti kiinnostavaa. Kratt on virolaisessa tarustossa maaginen otus, vähemmän … Jatka artikkeliin Kratt
Kansallisteatterissa vain muutamaa päivää aiemmin ensi-iltansa saanut Onnellisuuden tasavalta tuntui ennakkoon teokselta, johon on hyvä hiukan valmistautua eikä mennä ihan kylmiltään, niinpä luin näytelmän alkuperäistekstin pari kertaa ja palauttelin mieleen Danten Jumalaista näytelmää, johon teoksessa on alluusioita mm. rakenteen, teemojen ja tekstinkin tasolla. Dante vaeltaa näytelmässään runoilija Vergiliuksen opastamana ensin läpi helvetin ja sitten kiirastulen … Jatka artikkeliin Onnellisuuden tasavalta
Helsingin kaupunginteatteri (HKT) teki Billy Elliotin Suomeen. Alun perin ajattelin: "Voi ei” ja mietin, haluanko edes nähdä sitä: toisaalta muistelin erityisen koskettavia ja taidokkaita elokuvaa (2000) ja Lontoon musikaalituotantoa (2005); toisaalta ajattelin HKT:n pääasiassa myötähäpeää herättäviä farsseja - vaikka toki hyviä musikaaliejakin siellä on männävuosina pyörinyt. Pientä pelkoa tuntien siis menin katsomaan sitä yhtenä HKT:n remontinaikaisena väistönäyttämönä toimivaan … Jatka artikkeliin Billy Elliot – suomeksi
Sibeliuksen viulukonserttoa (d-molli, op. 47) olen jokusen kerran kuunnellut satunnaisena säilykemusiikkina, mutten ollut siihen sen enempää perehtynyt enkä koskaan livenä kuullut. Ensikokemus Lahdessa Sibelius-festivaalilla olikin sitä vaikuttavampi, kun Sergei Malov solistina soitti sähäkästi Okko Kamun johtaman BBC:n sinfoniaorkesterin kanssa. Malovin instrumentteihin kuuluu muuten myös alttoviulu, kuten vissiin Sibeliuksenkin aikoinaan. Lahdessa kuultu versio oli Sibeliuksen lopullinen, … Jatka artikkeliin Sibeliuksen Viulukonsertto ekan kerran livenä
Tähän asti vaikuttavimman Kullervon koin ehkä yllättäen Sibelius-festivaalilla, esittäjinä Sakari Oramon johtama BBC:n sinfoniaorkesteri, Johanna Rusanen, Waltteri Torikka ja Polyteknikkojen kuoro. "Yllättäen" siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, että tämä oli puhdas konserttiesitys ilman mitään visualisointia. Tai no, toiseksi vaikuttavimman - vaikuttavin on edelleen Lönnrotin Kalevalan (1849) versio - ehkä siksi, että se on tarinana … Jatka artikkeliin Vielä kerran Kullervo, ja komeasti
Erinomaisuutta 