Aina kesällä viikon Kuopiossa viettäessäni olen pyrkinyt ainakin kerran käymään Mustassa Lampaassa, toisessa Kuopion suosikeistani. Sen laatuun on aina voinut luottaa, ja viime aikoina ruokien kiinnostavuuskin on ollut nousussa. Vuoden nuori sommelierkin on täällä töissä, mikä ei toki ole asiakkaalle välttämättä arvo sinänsä, mutta kertoo ehkä kuitenkin jotain ravintolan kehittymisotteesta ja kiinnittymisestä ajan henkeen. Alkuun, … Jatka artikkeliin Musta lammas entistäkin ehompana
Avainsana: fine dining
Puijon torniravintolan taso nousussa
Muisti-/mielikuvani Puijon tornin ravintolasta muutamien vuosien takaa ei ollut kovin mairitteleva: upeat puitteet (pidän korkeista paikoista...) mutta nuhjuinen ympäristö ja parhaimmillaankin korkeintaan keskinkertaista ruokaa. Siksipä en sinne vuosittaisilla Kuopion-kesäreissuillami ollut palaillutkaan. Tänä kesänä kuitenkin tutkailin listaa netissä, ja se näytti ihan mielenkiintoiselta - niinpä päätin mennä nauttimaan pitkän sunnuntailounaan. Sääkin suosi, vaikka muuten onkin osin … Jatka artikkeliin Puijon torniravintolan taso nousussa
Ravintola Os: Pitkä muttei pitkästyttävä makuretki
Toinen Kuopion suosikeistani, ravintola Os ja sen Fine-puoli, tarjoaa lyhyttä ja pitkää makuretkeä. Menuissa pidempi on aina parempi, joten sillä siis - luvassa oli "kattava ekskursio kulinaristisen maailman eri kolkkiin, höystettynä oman keittiömme jäljittelemättömällä paikallisvärillä." Aperitiiviksi ehdotettiin mustaherkku-gini-lehtikuohu-drinkkiä, joka olikin kaunisvärinen ja hyvänmakuinen. Amusena tuli kivilaatalla pala savusiikaa, briossia, sitruunajuttua (-majoneesia?) Todella maukasta siikaa! Briossi … Jatka artikkeliin Ravintola Os: Pitkä muttei pitkästyttävä makuretki
Menu Sipuli
Taas kerran Sipulissa, tuossa Helsingin ravintoloiden aliarvostetussa helmessä. Osaa porukkaa odotellessa maistui mainio samppanjadrinkki, kir royal -variaatio, jossa cassis oli korvattu lakkaliköörillä, joka Billecart-Salmoniin sekoitettuna olikin herkkua. Vaikeahko seurueemme onnistui pääsemään yhteiseen valintaan, joka oli menu Sipuli allergiat ja muut huomioonottaen - neljän ruokalajin kokonaisuus, johon tuikkasimme juustot vielä väliin. Ensin saimme kuitenkin nokareen savulohimoussea … Jatka artikkeliin Menu Sipuli
Nokka
Ravintola Nokassa ei ole tullut käytyä aikoihin, vaikka sieltä olenkin saanut vain hyviä kokemuksia. Nyt asiaa tuli korjattua, kun kävimme duuniporukan kanssa siellä illallisella. Oli hiukan sateinen ja tuulinen kevään iltapäivä ja käveltäessä Kaupptorilta Nokalle tuli mukavan vilpoisa ja kostea olo. Niinpä pyysin aluksi jotain lämmintä, ja sain lämpimän juoman puolukkamehusta ja calvadoksesta - itselleni … Jatka artikkeliin Nokka
Belcanto
Lissabonissa ruoka- ja juomamatkalla ollessa ei voi ohittaa Belcantoa, portugalilaisen julkkiskokin José Avillezin lippulaivaa, joka on yksi kolmesta Lissabonin Michelin-tähdellä noteeratuista ravintoloista. Täällä oltiin myös vuosi sitten, ja kokemus oli vähintääkin erinomainen, joten odotukset olivat korkealla. Viime kerralla oli vaikeuksia päästä sisään, ovella kun piti ymmärtää soittaa pientä ovikelloa. Nyt jo osattiin. Samoin kuin viime … Jatka artikkeliin Belcanto
Hella & huone – 10. kerta toden sanoo
Yleensä Tampereen viettelyksistä pääsen nauttimaan lähinnä kesällä Teatterikesän aikaan, mutta nytpä tuli tehtyä pikavisiitti illalliselle Hellaan & Huoneeseen. Tämä taisikin olla jo 10. kerta tässä mainiossa fine dining -ravintolassa. Aluksi saimme lasilliset cavaa, jolla olikin hyvä huuhtaista keväiset katupölyt pois kurkusta. Kuten ennenkin, tarjolla oli 8 ruokalajia, joista saattoi valita 1-8 kpl. Valitsimme 8 kpl. … Jatka artikkeliin Hella & huone – 10. kerta toden sanoo
Spis
Spis on yksi näitä tuoreita, modernia pohjoismaista ruokaa tarjoavia ravintoloita, jotka kiinnittävät erityistä huomiota raaka-aineisiin. Pääosassa se kehuu pitävänsä kasviksia, mikä ei ihan turhaa puhetta olekaan. Tämä oli toka kerta Spisissä, tällä kertaa hankalan porukan kanssa, mukana allergikkoa, pesketaaria, ym. ruokavaivaisia väkeä. Spisillä on ainakin viikonloppuna kaksi kattausta per ilta, mikä on sikäli kätevää, että … Jatka artikkeliin Spis
Sipuli ei petä
Sipuli Katajanokalla on outo tapaus: en ole koskaan saanut siellä huonoa tai edes keskinkertaista ruokaa vaan aina vain hyvää tai parempaa - ja silti se ei nouse kovin korkealle "listoilla" kuten "Suomen 50 parasta ravintolaa", jolla se on vuonna 2007 ollut sijalla 44 mutta muutoin loistanut poissaolollaan. Omalla listallani se on top-10:ssä, ja tämän kokemuksen … Jatka artikkeliin Sipuli ei petä
Ask – luomuherkkuja
Toinen kerta Askissa - ekasta kerrasta ehti vierähtää lähes vuosi, vaikka kokemus silloin olikin erittäin hyvä. Askin linja edustaa modernia pohjoismaista keittiötä ja painotus on vahvasti luomussa. Edelliskerrasta jäi erityisesti mieleen erinomaiset kasvisannokset - asia, johon paatuneena lihansyöjänä ylen harvoin kiinnitän positiivista huomiota. Oltiin viettämässä synttäreitä, mikä oli hyvä tekosyy aloittaa samppanjalla: Tarlant Zero Brut … Jatka artikkeliin Ask – luomuherkkuja
Farang – pikamaistelumenu
Farang on keikkunut Suomen parhaiden ravintoloiden listan kärkikaartissa jo pitkään, mutta omiin suurimpiin suosikkeihini se ei ole lukeutunut; enimmäkseen varmaankin siksi, koska tulisuus ruoassa ei yleensä hivele makuaistiani, minkä toki myönnän henkilökohtaiseksi rajoittuneisuudekseni. Mutta toki siellä saa myös minun makuuni erittäin hyvää ruokaa, kuten taas saimme havaita. Yksi Farangin hyviä puolia on sen ylen houkutteleva … Jatka artikkeliin Farang – pikamaistelumenu
Hella & huone & erinomaisherkut
Nyt taisi olla jo peräti kymmenes kerta Hellassa ja huoneessa viimeisten muutaman vuoden aikana. Niin se aika rientää, kun syö hyvin! Alkumaljaksi Humberto tarjosi lasillisen proseccoa, olikohan Col Vetorazia - varsin hyvää, hiukan makeuttakin, mikä sopii omaan makuuni oikein hyvin. Viime kerralla tarjolla oli vain lyhyitä kesämenuja, nyt käytössä taas vakiokaava eli 1-8 ruokalajia, joista … Jatka artikkeliin Hella & huone & erinomaisherkut
Kolmen tähden lontoonranskis
Alain Ducasse at The Dorchester on ensimmäinen kolmen Michelin-tähden ravintola, jossa olen käynyt. Pohjoismaissa meillä ei kai vieläkään ole kolmitähtisiä; UK:ssa niitä on neljä, joista kaksi kätevästi Lontoon keskusta-alueella. Toinen kuuluu Gordon Ramsayn valtakuntaan, toinen ranskalaistaustaisen Alain Ducassen imperiumiin. Jompaan kumpaan piti tällä Lontoon-reissulla päästä, kun olivat niin kätevästi tarjolla, ja muutaman kk varoitusajalla löytyi … Jatka artikkeliin Kolmen tähden lontoonranskis
Hella & huone jaksaa hurmata
Myönnän heti alkuun, että Hella & huone on toinen Tampereen suosikkiravintoloistani. Niinpä vähän huolestuin, kun Arto Rastas keväällä etsi uutta salista vastaavaa, edellinen kun oli erittäin hyvä. Mutta eipä ole uudessakaan moittimista, hyvin on viinit, ruoat ja palvelu hallussa. Aiemmilla käynneillä aperitiivi on tullut vähän ikään kuin kehiteltyä lennosta, mutta nyt oli ihan apritiivilistakin - … Jatka artikkeliin Hella & huone jaksaa hurmata
OJ’s & ukkonen – Näsinneula
Pidän korkeista paikoista - niinpä ravintola, joka on sopivan ylhäällä, josta on hienot näköalat ja joka tarjoaa hyvää ruokaa "pääsee" suosikkilistalleni (ja blogiini) jo melkein suoraan. Tampereen Näsinneulan ravintola täyttää em. kriteerit hyvin ja tarjoaa ihan kelvollista fine diningia. Ravintola on tornin ylemmässä kerroksessa, 124 m korkeudessa, joten hyvin näkee yli Tampereen seudun. Ravintola myös … Jatka artikkeliin OJ’s & ukkonen – Näsinneula