Lappeenrannan balettigaala osui tänä vuonna Kuopio tanssii ja soin kanssa päällekkäin johtuen kaupunginteatterin tila-asioista: gaalanäytösten jälkeen vanha teatteritalo sulkee ovensa. Kuopion redundantin näytösrakenteen vuoksi päivän syrjähyppy kuitenkin onnistui: torstaina Kuopioon, perjantaina Lappeerantaan ja lauantaina takaisin Kuopioon. Junassa voi kätevästi vaikka kirjoitella blogia. (Kuivakalla ja fiksulla huumorilla gaalan juontanut Timo Sokura on muuten vastikään valittu Lappeenrannan … Jatka artikkeliin Lappeenrannan balettigaalassa tuoretta ja hyvin säilynyttä
Avainsana: nykytanssi
Boxe Boxe – virtuoosista nyrkkeilytanssia
Tänä vuonna jo 46. kertaa järjestetyn Kuopio tanssii ja soi -festivaalin eka ulkomainen vierailuesitys oli ranskalainen Compagnie Käfig johtajansa Mourad Merzoukin teoksella Boxe Boxe. Teos alkaa jousikvartetin soitolla, ja pian keskellä olevasta minikokoisesta nytkkeilykehästä nousee lauma kirkkaan punaisia nyrkkeilyhanskoja liikkuen musiikin tahdissa kuin käsinuket. Nyrkkeily onkin keskeisiä innoituksen lähteitä Merzoukille: hän haluaa tarjota uutta näkökulmaa … Jatka artikkeliin Boxe Boxe – virtuoosista nyrkkeilytanssia
Dance ON – tanssijat koreografeina
Tarjolla oli monenlaista liikettä, kun Kansallisbaletin tanssijat esittelivät kykyjään koreografeina seitsemän uuden teoken Dance ON -illassa - joukossa niin aiemminkin koreografeina kunnostautuneita tanssijoita kuin ainakin itselleni uusiakin tuttavuuksia. Illan aloitti Emmi Pennasen Squares and Circles, jossa neljän naistanssijan voimin tulkittiin niin kulmikkaan robottimaista kuin luontevamminkin soljuvaa liikettä. ”Elämiemme polut kulkevat ristiin rastiin”, kirjoittaa koreografi käsiohjelmassa, … Jatka artikkeliin Dance ON – tanssijat koreografeina
Kullervo, Teron poika
Yritän välttää esityksiin liittyviä valtaisia ennakko-odotuksia. Poikkeus vahvistaa tämänkin säännön: Tero Saarisen Kullervoa olen odotellut jo 10 kk ajan. Tänä aikana olen toki pitänyt muitakin Kullervoja: Savonlinnassa kesällä Aulis Sallisen Kullervo-ooppera, jonka taustaksi piti lukea Vanhan Kalevalan Kullervo-runot ja Uuden Kalevalan Lönnrotin Kullervo-runoelma sekä vielä Aleksis Kiven Kullervo-näytelmä - josta pahaksi onneksi SKS julkaisi vielä syksyllä … Jatka artikkeliin Kullervo, Teron poika
Balettioppilaitos: Tanssijoiden workshop (2015)
Kansallisoopperan balettioppilaitoksen ammattiopiskelijat toimivat koreografeina ja tanssijoina illassa, jossa nähtiin peräti 12 lyhyttä teosta. Nykytanssi selvästi dominoi, mutta klassisempaa edusti etenkin Katerina Torpin Light niin liikekieleltään, sukupuolirooleiltaan kuin eteeriseltä olemukseltaankin. Osin klassisia viitteitä oli myös illan avanneessa Emmi Salosen Busyness-teoksessa, jossa kolme neitoa veti sujuvasti monenlaista liikettä kärkitossuissa: klassisesta nykytanssin kautta rytmiseen "sauvakävelyyn". Teoksista periäti … Jatka artikkeliin Balettioppilaitos: Tanssijoiden workshop (2015)
Edustaja (itse itseänsä edustamassa)
Valtteri Raekallion edellinen teos, Mihin valo katoaa, oli mielenkiintoinen yhdistelmä tanssia, tilataidetta ja performanssia tai mitä lie. Pääosassa siinä oli Raekallion väkevän fyysillinen liike, ja muu höhä toki oli kiinnostavaa myös, joten joltisetkin odotukset oli tälle uudelle Edustaja-teokselle. Ennakkotietona oli lähinnä, että luvassa on Raekallion "fyysistä mielenteatteria Eino Santasen runoihin" ja että bussi lähtee Kiasman … Jatka artikkeliin Edustaja (itse itseänsä edustamassa)
R & J – Romeo ja Julia lihallisena
Useimmiten kirjoittelen näitä juttuja muutaman päivän, joskus parinkin viikon, viiveellä esityksen jälkeen, mutta tämä teksti pyrki ulos vielä samana iltana - tuntui, ettei esitys muutoin päästä otteestaan eikä anna sielulleni rauhaa. Marilena Fontouran nykytanssikoreografia R & J Prokofjevin musiikkiin sai kantaesityksensä vuonna 2000 eikä sitä ilmeisesti ole esitetty noin kymmeneen vuoteen. On ihmeteltävä, miksi ei: … Jatka artikkeliin R & J – Romeo ja Julia lihallisena
Aika teokset – Horečná-Godani-Robbins
Kansallisbaletin syksyn triple bill Horečná-Godani-Robbins alaotsikolla "Tanssin urbaanit utopiat" toi lavalle kolme aiemmin Suomessa näkemätöntä nykytanssiteosta kätevissä puolen tunnin annospaloissa, vanhin kolmenkymmenen vuoden takaa ja tuorein vasta muutama päivä sitten kantaesitetty. Ehkä juuri aika olikin jollain lailla näitä yhdistävä punainen tai ainakin kevyesti punertava lanka? Illan avasi Jerome Robbinsin teos Glass Pieces ajan takaa vuodelta … Jatka artikkeliin Aika teokset – Horečná-Godani-Robbins
Lappeenrannan balettigaalassa eurooppalaista laatua
Lappeenrannan balettigaala järjestettiin tänä vuonna viidettä kertaa, mutta minulle kerta oli nyt ensimmäinen - erittäin hyvä kokemus, joten tuskin jää viimeiseksi kerraksi, jos vain gaala jatkossakin järjestetään. Taiteellisen johtajan Juhani Teräsvuoren kokoamassa ja Timo Sokuran sujuvan lelppoisaan tapaansa juontamassa gaalassa nähtiin 11 teosta tai teoksen osaa, klassisesta baletista nykytanssiin, ja olipa mukana yksi kantaesityskin. Perinteisintä … Jatka artikkeliin Lappeenrannan balettigaalassa eurooppalaista laatua
Susanna Leinosen vetovoimaista liikettä
Susanna Leinonen Companyn uusi teos Touch of Gravity kantaesitettiin Helsingin juhlaviikoilla, Oopperan Alminsalissa. Korografia oli luonnollisesti Leinosen itsensä, musiikista vastasi Kasperi Laine, puvuista Eerika Turunen, valoista Joonas Tikkanen, ja lavastuksen keskeisin osa eli videot olivat Jouka Valkaman luomuksia. Teos on kuudelle naistanssijalle (Sanni Giordani, Tiia Huuskonen, Sara Kovamäki, Aksinja Lommi, Liisa Pietikäinen, Elisa Tuovila), jotka … Jatka artikkeliin Susanna Leinosen vetovoimaista liikettä
Saarinen & Salonen Morphed into one
Juhlaviikoilla Oopperatalossa koettiin harvinainen - ja harvinaisen hieno - tapaus, kun Tero Saarisen uusi teos Morphed kahdeksalle miestanssijalle sai maailman ensi-iltansa siten, että teoksessa käytetyn musiikin säveltäjä Esa-Pekka Salonen itse livenä johti Kansallisoopperan orkesteria. Esityksen jälkeen nämä viisikymppiset nuoret miehet saatiin vielä saman pöydän ääreen yleisökeskusteluun. Esitys alkoi Salosen biisillä Concert Étude for solo horn … Jatka artikkeliin Saarinen & Salonen Morphed into one
Zoo – katso, ne katsoo
Keväällä Zodiakissa kantaesitetty Katariina Nummisen teos Zoo on hauskalla tavalla eräänlaista dokumentaarista teatteria (ja/tai/vai tanssia?), jonka lähtökohtana on Korkeasaaren eläintarhassa salaa äänitetyt ihmisten puheet, kun he katselevat eläimiä ja kommentoivat toisilleen. Samoin kuin joskus eläintarhassa, myöskään tässä esityksessä ei voi olla aina ihan varma, kuka katsoo ja kuka on katsottavana - ajoittain esiintyjien katsekontakteja yleisöön … Jatka artikkeliin Zoo – katso, ne katsoo
Onko Jemina queer? (Ja onko sillä väliä?)
Eka kertani Jeminan kanssa oli marraskuussa 2012 Zodiakissa. Vaikutuin ja vakuutuin. Nyt jälleennäkeminen Kuopiossa n. 1,5 vuotta myöhemmin osoittaa, ettei Jeminan hurma ole laantunut vaan hän on kypsynyt kuin hyvä viini (tai ainakin kohtalainen laatikkoviini). Jemina on Jyrki Karttusen esittämä hahmo tai kimppu hahmoja, ehkä voisi sanoa ”naishahmoja”, jos sukupuolikategorisointia välttämättä haluaa harjoittaa. Mukana on … Jatka artikkeliin Onko Jemina queer? (Ja onko sillä väliä?)
Titanium säväytti sieluani
(Noh, uskonnottamalta ihmiseltä sielu-sanan käyttö on vähintäänkin arveluttavaa mutta tilanteeseen sopivan suurieleisen dramaattista, joten menköön.) Kuopio tanssii ja soin alkuperäisellä esiintyjälistalla oli flamenco-ryhmä Ballet Nacional de España, joka kuitenkin sikäläisten työriitojen vuoksi joutui perumaan koko kiertueensa vain pari viikkoa ennen Kuopion festivaalia. Duunissani olen tottunut pitämään työmarkkinakiistoja vähemmän positiivisina asioina, mutta tällä kertaa pilvellä oli … Jatka artikkeliin Titanium säväytti sieluani
Juhlagaala
Kuopio tanssii ja soi -festivaalin 45. vuosi on menossa - perinteinen gaalanäyhtös olikin siis tällä kertaa nimetty juhlagaalaksi. Gaalan avasivat Kansallisbaletin Linda Haakana ja Johan Pakkanen tanssimalla pätkän Kenneth Greven Romeo ja Julia -baletista Prokofjevin musiikkiin. Tämä on mainio gaalabiisi, koska siinä on toisaalta näyttävyyttä reippaiden nostojen ym. muodossa, ja toisaalta runsasta tunneilmaisua - tuttuja … Jatka artikkeliin Juhlagaala