Dada Masilon Joutsenlampi afrikkalaisin aineksin

Eteläafrikkalaissyntyinen tanssija-koreografi Dada Masilo teki Joutsenlammesta hyvin omannäköisensä version - tai onko "versio" edes oikea sana tässä yhteydessä, varsin vähän teoksessa alkuperäistä Petipaa on näkyvissä. Muuta kiinnostavaa ja mukaansavievää tanssia sitäkin enemmän! Masilo on säilyttänyt perustarinan rakkaudesta ja ainakin viitteellisesti mukana on tuttuja rooleja, mutta muutoin vanha tarina on saanut antaa tilaa raikkaalle tulkinnalle. Siegfriedin … Jatka artikkeliin Dada Masilon Joutsenlampi afrikkalaisin aineksin

Together – Alpo Aaltokoski Company

Tämän vuoden Kuopio tanssii ja soin eka esitys omalla kohdallani oli Alpo Aaltokoski Companyn Together, muutaman vuoden ikäinen duetto. Alun perin naiselle ja miehelle suunniteltu teos toteutui lopulta kahdelle miehelle, jotka myös nyt esittivät sen: Ahto Koskitalo ja Jouni Majaniemi. Teoksen alkupuolella teema, yhteisyys tai yhdessä oleminen, tulee esiin ilman kontaktia lähinnä tanssijoiden ajassa, tilassa ja … Jatka artikkeliin Together – Alpo Aaltokoski Company

Rock the Ballet – Special Edition

Rock the Ballet on käynyt viime vuosina kiertueillaan ahkerasti Suomessa, itselläni taisi olla neljäs kerta, kun nyt näin heidän shownsa Savoy-teatterissa. Rasta Thomasin perustama ja johtama ryhmä yhdistää eri tanssigenrejä sulavastI: klassista liikekieltä, show-, break-, street- ja ties mitä tanssia, akrobatiaakaan unohtamatta. Useimmilla tanssijoilla on klassisen baletin koulutus- ja ammattitausta, mikä yleensä lupaa erittäin hyvää … Jatka artikkeliin Rock the Ballet – Special Edition

Kenneth & Friends

Kansallisbaletin kauden päätti komeasti gaala otsikolla Kenneth & Friends: lavalla nähtiin niin Kansallisbaletin tanssijoita kuin johtaja Kenneth Greve itse sekä joukko tasokkaita vierailijoita. Alkutervehdyksessän Greve toivoi illan tarjoavan sykähdyttäviä, innostavia ja koskettavia kokemuksia - korkea tavoite, mutta niin oli ohjelman ja esiintyjien tasokin. Illan aloitti hienosti katkelma Greven koreografioimasta baletista Scheherazade baletin omien tanssijoiden esittämänä. … Jatka artikkeliin Kenneth & Friends

Kansallisbaletin nuorisoryhmä esitti

Kansallisbaletissa käynnistyi viime syksynä nuorisoryhmä Jane ja Aatos Erkon säätiön 3-vuotisella taloudellisella tuella. Mahdottoman hieno homma! Kansallisbaletillammehan on balettioppilaitos, jossa tanssijoita koulutetaan ihan pienestä pitäen, mutta nuorisoryhmä auttaa jo valmistuneiden nuorten tanssijoiden työllistymistä ja kehittymistä - ja arvatenkin se toimii samalla myös rekrytointikanavana eli väylänä löytää ja arvioida hyviä ehdokkaita kiinnitettäviksi Kansallisbaletin "varsinaiseen" tanssijakuntaan. Nuorisoryhmän … Jatka artikkeliin Kansallisbaletin nuorisoryhmä esitti

Peer Gynt vahvana balettiversiona

Näin Heiz Spoerlin Peer Gyntistä vilauksen ensin Oopperan avointen ovien päivän avoimissa harjoituksissa - kyse oli vain teoksen loppupuolen lyhyistä pätkistä, mutta vahva liike teki vaikutuksen. Niinpä kävin katsomassa pääharjoituksen ennen ensi-iltaa ja lopulta myös varsinaisen esityksen parikin kertaa. Teos kesti hyvinkin useamman katsomisen! Taisin nähdä Peer Gyntin näytelmänä viimeksi  joskus lukioaikana, 1980-luvulla Helsingin Kapunginteatterin … Jatka artikkeliin Peer Gynt vahvana balettiversiona

Kolmen miehen soolot

Zodiakissa nähtiin yhteisillassa Mikko Hyvösen, Taneli Törmän ja Carl Knifin omat soolot - kolme tuoretta ja varsin erilaista teosta. Illan lopuksi päästiin vielä syventämään nähtyjä teoksia taiteilijatapaamisessa. Organic Synthetic Mikko Hyvösen Organic synthetic -teos alkaa pitkällä hiljaisuudella - ehkä sitä kesti vain muutaman minuutin, vaikka tuntuikin pidemmältä; joidenkin katsojien keskittyminen jo herpaantui ja ympäriltä alkoi … Jatka artikkeliin Kolmen miehen soolot

Syntiooppera

Turkulainen Tanssiteatteri ERI vieraili Oopperan Alminsalissa Tiina Lindforsin teoksella Syntiooppera. Lindfros, ERI ja teoksen nimi nostivat odotukset korkealle - eikä suotta, esitys oli upea ja jätti mielen suloiseen vaivauksen tilaan pitkähköksi aikaa, mikä on aina onnistuneen taidekokemuksen varma tunnusmerkki. Vaikka narratiivi ei nykytaiteessa itseäni yleensä kauheasti jaksa hetkauttaa, tässä merkityssisällöt olivat sen verran vahvasti tarjolla, … Jatka artikkeliin Syntiooppera

Mihin valo katoaa?

Valtteri Raekallion teos "Mihin valo katoaa" asettaa odotukset jo johonkin muualle kuin normitanssiteokseen: esityspaikasta on kerrottu ennakolta vain, että "esitys alkaa Helsingin Kaupunginteatterin Studio Elsan lämpiöstä, josta yleisö kuljetetaan esityspaikkaan". Parikymmentä meitä siinä lämpiössä hetken haahuili, kunnes meidät heitettiin ulos ja johdateltiin kulkueena läheiselle virastotalolle, jonka väestönsuojan uumeniin katosimme - liekö sinne valokin kadonnut, myöhä … Jatka artikkeliin Mihin valo katoaa?

Balettigaala

Voinen heti tunnustaa, että olen vakavasti Kansallisbalettimme hurmaama, joten en edes osanne kuvitella esitystä, jossa ei olisi aimoannosta erinomaisuutta, siis juuri sitä, josta tässä blogissani juurikin on kyse. Ehkäpä sellainen esitys vielä tulee eteen, mutta tänään sen vuoro ei vielä ollut. Kansallisbaletin tanssijayhdistyksen järjestämä, Sara Saviolan ja Teemu Tainion juontama gaalanäytös lastensairaalan hyväksi keräsi Alminsalin … Jatka artikkeliin Balettigaala

Miesten juttu

Joona Halosen teoksessa Straight tanssi viisi taitavaa miestä: Arttu Palmio, Dayron Napoles Rubant, Sakari Saikkonen, Guillermo Sarduy ja Jukka Tarvainen. Käsiohjelman mukaan teos on ylistys miessukupuolelle. Miehuus olikin teoksen tematiikan keskiössä, koostuihan yksinkertaisen tyylikäs puvustuskin lähes pelkästä miesunivormusta, tummasta puvusta ja valkoisesta paidasta - paljasjalkaisuus sopivast tyyliä rikkoen. Puvustuksen ohella myös lavastus oli miehisen karua: … Jatka artikkeliin Miesten juttu

Balettioppilaitos: Tanssijoiden workshop (2014)

Alminsalissa nähtiin Tanssijoiden workshop, Kansallisoopperan balettioppilaitoksen pian valmistuvien opiskelijoiden koreografioita ja esityksiä. Reilussa tunnissa nähtiin peräti 12 lyhyttä teosta, muutamaa lukuunottamatta ihan uusia. Illassa oli paljon hienoja hetkiä - onkin hienoa nähdä, että balettioppilaitoksesta valmistuvissa on upeita tanssijoita, eikä hullumpia koreografinalkujakaan! Illan avasi Veera Vanhasen teos Me², jonka tanssivat Veera Halenius ja Oskari Nyyssölä - … Jatka artikkeliin Balettioppilaitos: Tanssijoiden workshop (2014)

Lumikuningatar

Näin Lumikuningattaren melko tuoreeltaan vuosi sitten (8. esitys) ja nyt uudelleen (26. esitys). Varsin hyvin se kesti toisenkin katsomiskerran ja kestänee useammankin. Onkin hyvän ja kiinnostavan teoksen merkkejä, että sen haluaa kokea uudelleen ja se antaa jotain merkitsevää uusintakerroillakin. Lumikuningatar on yksi niistä monista hyvistä jutuista, joita Kenneth Greve on saanut Kansallisbaletissamme aikaan. Tarinan juonen … Jatka artikkeliin Lumikuningatar

7. sinfonia 7 tanssijalle

Tapiola Sinfoniettan kausikonsertissa kuultiin Sibeliusta ja Merikantoa - ja nähtiin Pienen suomalaisen balettiseurueen nykytanssia. Hyvinkin mainio kahden hienon ryhmän yhteisesitys! Ennen väliaikaa Tapiola Sinfonietta soitti kapellimestari Dmitri Slobodenioukin johdolla Sibeliuksen sarjan 2 musiikista Shakespearen näytelmään Myrsky (op. 109 nro 3) sekä Merikannon 10 kappaletta orkesterille. En kovinkaan usein huomaa hakeutuvani kuuntelemaan ihan pelkkää konserttiesitystä, siksipä … Jatka artikkeliin 7. sinfonia 7 tanssijalle

Kehon sosiaalinen äly?

Wayne McGregorin ja Random Dancen uusin, juuri edellisenä iltana maailman kantaesityksensä saanut teos on nimeltään Atomos. Se on muinaista kreikkaa (ἄτομος) ja tarkoittaa jakamatonta, jotain jota ei voi pilkkoa enää pienemmiksi osiksi - kuten aiemmin atomin luultiin olevan. Teoksen käsiohjelmassa sosiaaliantropologi James Leach kysyykin, mitkä ovat ihmisyyden elementit, joita ei voi redusoida osikseen, jakamattomat osat, … Jatka artikkeliin Kehon sosiaalinen äly?