Kokkolan kaupunginteatteri on pelotta tarttunut 30 vuotta nuoreen Jussi Parviaisen "kohunäytelmään" Jumalan rakastaja. Päätekijät, ohjaaja Sakari Hokkanen ja dramaturgi Jussi Moila lienevät kolmikymppisiä kuten Parviainenkin oli Ryhmäteatteriin alkuperäisversiota tehdessään - he eivät siis ole voineet nähdä sitä (ainakaan livenä). Sikälikin oli kiinnostavaa nähdä, miten tämän ajan nuoret miehet tekevät tekevät Jumalan rakastajan verrattuna noiden aikojen … Jatka artikkeliin Jumalan rakastaja 2013
Avainsana: Teatterikesä
Kunigas kuolee 1 h 32 min kuluttua
Yksi Tampereen Teatterikesän monista hyvistä puolista on, että siellä voi nähdä myös esityksiä, joita olisi pitänyt käydä katsomassa lähempänä kotia, mutta syystä tai toisesta (tai tyystin syyttä) ei ole tullut käytyä. Kansallisteatterin tulkinta Eugène Ionescon näytelmästä Kuningas kuolee oli juuri tällainen esitys. Näytelmän perusasetelma on selkeä: kuningas Bérenger I (Jukka Puotila), tämän kaksi vaimoa, nykyinen … Jatka artikkeliin Kunigas kuolee 1 h 32 min kuluttua
Mutantants – 1000 tanssia vai mitä hiipimistä?
Teatterikesän "Case Viro" -kokonaisuudessa oli mukana Cabaret Rhizomen esitys Mutantants – ehk Tuhat tantsu, mida tantsida enne kui sured (tuhat tanssia, joita tanssia ennen kuin kuolet). Koreografina oli Päär Pärenson, ohjaajana Johannes Veski ja tanssijoina/esiintyjinä Anatoli Tafitšuk, Joonas Parve, Päär Pärenson ja Ajjar Ausma. Esitys oli monin paikoin hauska - neljä miestä esitti pätkiä erilaisista … Jatka artikkeliin Mutantants – 1000 tanssia vai mitä hiipimistä?
Zoo – katso, ne katsoo
Keväällä Zodiakissa kantaesitetty Katariina Nummisen teos Zoo on hauskalla tavalla eräänlaista dokumentaarista teatteria (ja/tai/vai tanssia?), jonka lähtökohtana on Korkeasaaren eläintarhassa salaa äänitetyt ihmisten puheet, kun he katselevat eläimiä ja kommentoivat toisilleen. Samoin kuin joskus eläintarhassa, myöskään tässä esityksessä ei voi olla aina ihan varma, kuka katsoo ja kuka on katsottavana - ajoittain esiintyjien katsekontakteja yleisöön … Jatka artikkeliin Zoo – katso, ne katsoo
Outo homo oivaltaa
Tampereen teatterikesässä oli tänä vuonna monta mielenkiintoista esitystä - yksi niistä oli Off-ohjelmiston Outo homo, Juuso Kekkosen monologiesitys. Ennakkoon vähän hirvitti, että miten jaksaa kolmetuntisen monologin istua läpi, mutta hyvin jaksoin 🙂 Kekkonen puhuu minä-muodossa ja tiettävästi puhuukin omista kokemuksistaan ja tunnoistaan, vaikkei sinänsä olekaan tärkeää teoksen kannalta, onko kyse faktasta vai fiktiosta. Joka tapauksessa … Jatka artikkeliin Outo homo oivaltaa
Teatteria ja herkuttelua Tampereella
Vietin taas perinteisesti lähes viikon Tampereella teatterikesän ja kaupungin hyvien ravintoloiden annista nautiskellen. Osa kokemuksista oli oman blogijuttunsa väärtejä (niihin linkit tästä jutusta), osa ei niin puhutellut (niistä muutama sana tässä yhteenvetojutussa). Teatterikesä oli 45. - itselleni tosin vasta 11. kerta. Ti 6.8.2013 Festivaali alkoi maanantaina, mutta pääsin Tampereelle vasta tiistaina iltapäivällä. Heti ensimmäisenä ohjelmassa … Jatka artikkeliin Teatteria ja herkuttelua Tampereella
”Mä yritän vaan elää tätä helvetin elämääni, mikä siinä on yhtäkkiä niin väärin?”
Tarina Kansallisteatterin esityksessä Juha Jokelan Patriarkka-näytelmästä lähtee asetelmasta, jossa työuransa Suomessa tehneet Virpi (65 v) (Kirsti Wallasvaara) ja Heimo Harju (65 v) (Raimo Grönberg) elelevät eläkepäiviään. Heimo saa jonkinlaisen herätyksen: tajuaa vaipuneensa "vanukasregressioon", ruoka on helposti sulavaa eivätkä yhä vetreät aivotkaan saa pelkästä shakista riittävästi purtavaa. On siis aika tehdä vielä yksi ura ja palata … Jatka artikkeliin ”Mä yritän vaan elää tätä helvetin elämääni, mikä siinä on yhtäkkiä niin väärin?”
Huimaa nykysirkusta kutomalla
Ruotsalaisen nykysirkusryhmä Cirkus Cirkörin esitys Knitting Peace oli saanut esiintymispaikakseen Tampereen suurimman sisäareenan, Tampere-talon ison salin - eikä näyttämö ollut hiukkaakaan liian suuri esitykselle. Ohjaaja Tilde Björforsin mukaan teoksen ajatuksena on käsiohjelman ym. perusteella maailmanrauhaan pyrkiminen kutomalla. Tai ainakin kysymyksen herättäminen, voiko jollain tällaisella yhteisellä tekemisellä tukea rauhaa. Tai jotain sellaista. Kuten olen joskus pohtinut, … Jatka artikkeliin Huimaa nykysirkusta kutomalla
Lempeää ihmisyyttä harmaan meren laidalta
Turun kaupunginteatterin esitys Lauluja harmaan meren laidalta on Pipsa Longan käsikirjoittama ja Maarit Ruikan ohjaama teos - komediaksi sitä teatterin omilla sivuilla kuvataan; mutta mikään hah hah haa -komedia se ei tosiaan ole, mutta jollain lailla lämpimän hyvänolontunteen kuitenkin jälkeensäjättävä. Tarinan lähtökohta on jokin pieni Suomenlahden (tai joka tapauksessa Itämeren) rannan harvakseltaan asuttu kylä, jossa … Jatka artikkeliin Lempeää ihmisyyttä harmaan meren laidalta
Jalompaa onko hengen kärsiä – vai käydä miekkaan, lopettaa kaikki?
Marsha Normanin näytelmä Hyvää yötä äiti käsittelee itsemurhaa - matkalle näin suurten kysymysten pohtimisee on hyvä ottaa oppaaksi joku vanha viisas, ja kukapa siihen tehtävään olisi parempi kuin vanha Bardi 🙂 otsikon Hamlet-katkelmat on sovellettu tällä kertaa Paavo Cajanderin suomennoksesta. Reunalla - kaunis on maailma? Jos Hamlet on kuilun reunalla, on Jessie näytelmässä jo askelen … Jatka artikkeliin Jalompaa onko hengen kärsiä – vai käydä miekkaan, lopettaa kaikki?
Leģionāri puhutteli kielillä ja ilman
Latvialaisen Ģertrūdes ielas teātris -rymän esitys Leģionāri kertoo Baltian maista enemmän tai vähemmän väkisin natsi-Saksan armeijaan värvättyjen miesten tarinaa, kun sodan jälkeen Neuvostoliitto vaati Ruotsia luovuttamaan internoidut miehet Neuvostoliittoon, joka tuolloin mm. Ruotsin tunnustamana hallitsi Baltian maita. Tai "kertoa" on ehkä vähän harhaanjohtava sana - kuten toinen esityksen henkilöistä alkupuolella heittää, kyse on post-dramaattisesta teoksesta. … Jatka artikkeliin Leģionāri puhutteli kielillä ja ilman
Erinomaisuutta 