Kaikki on kohta hyvin?

TTT:n Kaikki on kohta hyvin alkaa man-bunilla varustetun beefcake-tyylisen nuoren miehen puoli-itkuisella lyhyellä monologilla. Ajattelin, että tässä asetetaan esityksen tunneilmaston pateettinen perustaso: itkusta lähdetään ja kuolemaan päädytään. Mutta ei tämä ihan niin yksioikoinen juttu ollutkaan. Jopa huumoriakin löytyi. Alussa huomio kiinnittyy myös näyttämökuvaan: sotkuinen yksiö, jonka sisustuksessa on runsaasti nuoruuden, elämän, voiman symboleita kuten Teräsmies sekä Michelangelon Daavid … Jatka artikkeliin Kaikki on kohta hyvin?

Juoksuhaudantie klovnerian keinoin

Rednoseclubin ja Teatteri Quo Vadiksen versio Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie-romaanista oli paitsi hersyvän hauska myös monin tavoin sivistävä kokemus: tutustuin Hotakaisen kirjan (jota en ollut lukenut) tarinaan ja avarsin käsitystäni klovneriasta. Ensin piti päivittää ymmärrys siitä, mitä klovnit ja klovneria on: se ei ole pelkkää sirkusklovneriaa, hullunkurisiksi pelleiksi pukeutuneiden isokenkäisten setien hassuttelua, vaan teatteriklovneria on komedian … Jatka artikkeliin Juoksuhaudantie klovnerian keinoin

Jumalan rakastaja 2013

Kokkolan kaupunginteatteri on pelotta tarttunut 30 vuotta nuoreen Jussi Parviaisen "kohunäytelmään" Jumalan rakastaja. Päätekijät, ohjaaja Sakari Hokkanen ja dramaturgi Jussi Moila lienevät kolmikymppisiä kuten Parviainenkin oli Ryhmäteatteriin alkuperäisversiota tehdessään - he eivät siis ole voineet nähdä sitä (ainakaan livenä). Sikälikin oli kiinnostavaa nähdä, miten tämän ajan nuoret miehet tekevät tekevät Jumalan rakastajan verrattuna noiden aikojen … Jatka artikkeliin Jumalan rakastaja 2013

Kunigas kuolee 1 h 32 min kuluttua

Yksi Tampereen Teatterikesän monista hyvistä puolista on, että siellä voi nähdä myös esityksiä, joita olisi pitänyt käydä katsomassa lähempänä kotia, mutta syystä tai toisesta (tai tyystin syyttä) ei ole tullut käytyä. Kansallisteatterin tulkinta Eugène Ionescon näytelmästä Kuningas kuolee oli juuri tällainen esitys. Näytelmän perusasetelma on selkeä: kuningas Bérenger I (Jukka Puotila), tämän kaksi vaimoa, nykyinen … Jatka artikkeliin Kunigas kuolee 1 h 32 min kuluttua

Zoo – katso, ne katsoo

Keväällä Zodiakissa kantaesitetty Katariina Nummisen teos Zoo on hauskalla tavalla eräänlaista dokumentaarista teatteria (ja/tai/vai tanssia?), jonka lähtökohtana on Korkeasaaren eläintarhassa salaa äänitetyt ihmisten puheet, kun he katselevat eläimiä ja kommentoivat toisilleen. Samoin kuin joskus eläintarhassa, myöskään tässä esityksessä ei voi olla aina ihan varma, kuka katsoo ja kuka on katsottavana - ajoittain esiintyjien katsekontakteja yleisöön … Jatka artikkeliin Zoo – katso, ne katsoo

Outo homo oivaltaa

Tampereen teatterikesässä oli tänä vuonna monta mielenkiintoista esitystä - yksi niistä oli Off-ohjelmiston Outo homo, Juuso Kekkosen monologiesitys. Ennakkoon vähän hirvitti, että miten jaksaa kolmetuntisen monologin istua läpi, mutta hyvin jaksoin 🙂 Kekkonen puhuu minä-muodossa ja tiettävästi puhuukin omista kokemuksistaan ja tunnoistaan, vaikkei sinänsä olekaan tärkeää teoksen kannalta, onko kyse faktasta vai fiktiosta. Joka tapauksessa … Jatka artikkeliin Outo homo oivaltaa

Hämeenlinna – tavallisia ihmisiä?

Hämeenlinna-näytelmä herätti ennakkoon erityisesti kiinnostusta tekijöidensä vuoksi: kirjoittajana briljantin Juha Itkosen käsikirjoitus yhdistyneenä näyttelijänä nerokkaan Jussi Nikkilän ohjaukseen ei voi ainakaan huono olla, vaikken Nikkilän ohjauksia ollut tainnut aiemmin nähdäkään. Myös aihe lupasi herkkuja: pienen kaupungin elämä ja olemus pääkaupunkilaisen toimittajan silmin. Erityisesti väliaikaa edeltänyt osa täytti ja ylittikin odotukset ja toiveet: älykästä ja oivaltavaa … Jatka artikkeliin Hämeenlinna – tavallisia ihmisiä?

”Ihan eri paskaa”?

Juha Jokela on "kirjoissani" nerokas erityisesti käsikirjoittajana ja kielen käyttäjänä eikä toki ohjaajanakaan sorru keskinkertaisuuteen. Jokelan uusin teos, Espoon kaupunginteatterissa 18.9.2013 kantaesityksensä saanut "Esitystalous 2 - Tehtävä Espoossa" ei oman makuni mukaan yllä hänen parhaimpiinsa, mutta että riittää toki täyttämään tämän blogin "kriteerit". Näkemäni esitys oli ennakkonäytös kantaesitystä edeltävä iltana, joten viilausta ja kypsymistä on … Jatka artikkeliin ”Ihan eri paskaa”?

”Mä yritän vaan elää tätä helvetin elämääni, mikä siinä on yhtäkkiä niin väärin?”

Tarina Kansallisteatterin esityksessä Juha Jokelan Patriarkka-näytelmästä lähtee asetelmasta, jossa työuransa Suomessa tehneet Virpi (65 v) (Kirsti Wallasvaara) ja Heimo Harju (65 v) (Raimo Grönberg) elelevät eläkepäiviään. Heimo saa jonkinlaisen herätyksen: tajuaa vaipuneensa "vanukasregressioon", ruoka on helposti sulavaa eivätkä yhä vetreät aivotkaan saa pelkästä shakista riittävästi purtavaa. On siis aika tehdä vielä yksi ura ja palata … Jatka artikkeliin ”Mä yritän vaan elää tätä helvetin elämääni, mikä siinä on yhtäkkiä niin väärin?”

Lempeää ihmisyyttä harmaan meren laidalta

Turun kaupunginteatterin esitys Lauluja harmaan meren laidalta on Pipsa Longan käsikirjoittama ja Maarit Ruikan ohjaama teos - komediaksi sitä teatterin omilla sivuilla kuvataan; mutta mikään hah hah haa -komedia se ei tosiaan ole, mutta jollain lailla lämpimän hyvänolontunteen kuitenkin jälkeensäjättävä. Tarinan lähtökohta on jokin pieni Suomenlahden (tai joka tapauksessa Itämeren) rannan harvakseltaan asuttu kylä, jossa … Jatka artikkeliin Lempeää ihmisyyttä harmaan meren laidalta

Jalompaa onko hengen kärsiä – vai käydä miekkaan, lopettaa kaikki?

Marsha Normanin näytelmä Hyvää yötä äiti käsittelee itsemurhaa - matkalle näin suurten kysymysten pohtimisee on hyvä ottaa oppaaksi joku vanha viisas, ja kukapa siihen tehtävään olisi parempi kuin vanha Bardi 🙂 otsikon Hamlet-katkelmat on sovellettu tällä kertaa Paavo Cajanderin suomennoksesta. Reunalla - kaunis on maailma? Jos Hamlet on kuilun reunalla, on Jessie näytelmässä jo askelen … Jatka artikkeliin Jalompaa onko hengen kärsiä – vai käydä miekkaan, lopettaa kaikki?

Leģionāri puhutteli kielillä ja ilman

Latvialaisen Ģertrūdes ielas teātris -rymän esitys Leģionāri kertoo Baltian maista enemmän tai vähemmän väkisin natsi-Saksan armeijaan värvättyjen miesten tarinaa, kun sodan jälkeen Neuvostoliitto vaati Ruotsia luovuttamaan internoidut miehet Neuvostoliittoon, joka tuolloin mm. Ruotsin tunnustamana hallitsi Baltian maita. Tai "kertoa" on ehkä vähän harhaanjohtava sana - kuten toinen esityksen henkilöistä alkupuolella heittää, kyse on post-dramaattisesta teoksesta. … Jatka artikkeliin Leģionāri puhutteli kielillä ja ilman