Natalia Makarovan Bajadeeri (Petipan, 1877, mukaan) on pyörinyt Kansallisbaletissa jo yli 18 vuotta, mutta nytpä näin sen vasta ensimmäisen kerran, produktion 72. esityksen. Ylipäätään ekan Bajadeerini näin vasta puolisentoista vuotta sitten Tallinnassa, Toomas Edurin tuoreen ja uudistetun version - siitä jäi vahva kiinnostus nähdä lisää, ehkä juuri klassisempiakin näkemyksiä, jollainen tämä Makarovan alun perin vuonna 1980 … Jatka artikkeliin Bajadeeri #72
Tavan mukaisesti tässä pieni vilkaisu olan taakse menneeseen vuoteen, ensin numeroilla ja sitten kvalitatiivisemmin. Luvut Nähtyjen esitysten määrällä mitaten viime vuosi oli all time high: 106 esitystä, mukaan lukien live-esitysten ohella myös elokuvateatterijakelun "etäesitykset" (kuten Metropolitanin oopperat ym.) mutta poislukien ilmaistilaisuudet (avoimet ovet, harjoitukset, ym.) sekä kotosohvalta nähdyt (kuten uusi mainio The Opera Platform) (esitys siis tässä tarkoittaa … Jatka artikkeliin Mitä tuli nähtyä 2015?
Muru jatkoi pop-up-henkisten ravintoloiden perinnettään: taannoin pari vuotta sitten mentiin maan alle hämärään, tällä kertaa kirkkaaseen taidegalleriaan teemalla White Christmas - hyvä ajatus, koska Helsinkiin saatiin tänä talvena lumi vasta tapaninpäivänä. Galleria Forsblomilla oli Peter Frien, Carolus Enckellin ja Linn Fernströmin näyttelyt - viimeksimainitusta oli saman päivän Hesarissakin illallisemme kunniaksi juttu ja arvio. Näiden visuaalisesti upeiden mutta temaattisesti vähintäänkin hämmentävien kuvien katveessa … Jatka artikkeliin Muru White Christmas Galerie Forsblomilla
Heini Junkkaalan kirjoittama ja Milja Sarkolan ohjaama Olipa kerran minä Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä on esitys, josta olisi pitänyt kirjoittaa heti saman tien, mutta käytännön syiden (=työkiireiden) vuoksi tämä tulee näppikseltä ulos vasta nyt parin viikon viiveellä, vähän ehkä jo väljähtyneenäkin, valitettavasti. Esitys nimittäin puhutteli monella tapaa: toki aihekin oli kiinnostava ja tärkeä, mutta erityisesti vaikuttivat teksti, ohjaus … Jatka artikkeliin Narsismista oivaltavasti
Kaukoidän ruokakulttuuri ei ole itselleni ihan ominta, mielikuvaani siitä liittyy usein vahva mausteisuus ja tulisuus, jotka eivät välttämättä osu makuuni. Toisaalta taas esim. sushien makumaailmassa on hyvinkin hentoja ja herkkävireisiä sävyjä. Japanilainen ravintola Hoshito oli alun perin Mäkelänkadulla, siellä muutama vuosi sitten käytiinkin. Tila oli hyvin pieni ja sen yhdessä nurkassa oli "keittiö", johon kokki nipin napin mahtui kattiloineen … Jatka artikkeliin Hoshito – 8 ruokalajin menu
Nimeltään, viineiltään ja osin ruoaltaankin espanjalaishenkinen Copas y Tapas Kluuvin kulmilla on aina välillä unohtuva raaka timantti: siellä on tullut käytyä muutamiakin kertoja, mutta blogiin se ei ole aiemmin "päässyt" - ei laadun puutteen vuoksi vaan siksi, että olen nauttinut siellä vain paria ruokalajia, kun täyteen blogi-juttuun pitäisi olla ainakin kolme. No, nyt tulee sekin puute korjattua. … Jatka artikkeliin Copas y Tapas
Minna Koskelan käsikirjoittama ja ohjaama Das Ria - diivan kuolema Teatteri Jurkassa on mielenkiintoinen ja vähän hämmentäväkin näytelmä - ja hämmentävyyshän on aina hyvä juttu! Tarina sijoittuu Androgyne Films -elokuvayhtiön kuvauksiin. Sen keskushenkilönä on Alli (Ria Kataja), parikymppinen muonitusta hoitava harjoittelija, joka yllättäen saa pestin elokuvan tähden, seitsemänkymppisen diivan Ritva Kajonkosken (Ria Kataja) avustajana. Mukana on … Jatka artikkeliin Das Ria monena
Susanna Leinonen companyn uusin teos SEE | OBEY on kiehtova yhdistelmä elokuvaa, tekstiä, ääntä ja tanssia. Teoksen alaotsikosta ”tanssia elämän absurdismista” en oikein taida saada kiinni, mutta enpä ole alaotsikoista ennekään piitannut: niillä yritetään ohjata vastaanottoa ja tulkintaa, mille en ole altis: kun teos on annettu katsojille, se elää näiden mielissä omaa elämäänsä, kuin kotoa … Jatka artikkeliin SEE | OBEY
Andrew Lloyd Webberin säveltämä Oopperan kummitus (1986) perustuu ranskalaisen Gaston Leroux’n kauhuromaaniin Le Fantôme de l’Opéra (1910). Musikaalin ensi-ilta oli 9.10.1986 Lontoossa, jossa se edelleen menee, nyt jo siis 30. vuottaan. Myös Kansallisoopperan tuotanto - todellakin oma tuotanto, vaikkakin ilmeisesti Lontoon valvovan silmän alla - on huikean suosittu: jo ennen ensi-iltaa kaikki 70 000 lippua … Jatka artikkeliin Kansallisoopperan kummitus
Ravintola Töölönrannasta en olekaan ennen kirjoittanut, mikä on yllättävää: ruoka on aina ollut vähintään hyvää, usein erinomaistakin ja palvelu ystävällistä ja osaavaa. Useimmiten on kuitenkin tullut syötyä buffetteja (joista en yleensä kirjoita): brunsseja, joulupöytiä, vappulounaita tms. Ja aina tyytyväisenä. Nyt oli kerrankin vuorossa kolme ruokaljia à la carte -listalta, joten on aika kirjoittaa. Ravintola on hienolla paikalla, … Jatka artikkeliin Töölönranta lyhyesti
Kansallisteatterin Keuhkot on kiinnostava ja vaivaava: puhuttelevia teemoja, mielenkiintoinen teksti ja hieno toteutus. Koin sen viisi päivää sitten, mutten oikein vieläkään tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella, saati kirjoittaa - aina hyvän taidekokemuksen merkki! Duncan Macmillanin tarinassa pölähdetään keskelle naisen ja miehen vaikeaa keskustelua lapsen hankkimisesta, aihe on ”vitun valtava”. Päätetään yrittää, epäonnistutaan, etäännytään, lähennytään, onnistutaan, vanhetaan. … Jatka artikkeliin Keuhko(t)
Sopimus paholaisen kanssa on tuttu teema varsinkin kristillisperäisissä tarinaperinteissä, joista se on usein löytänyt tiensä taiteeseen: ihan viimeisen kuukaudenkin aikana olen nähnyt siitä variaatioita tuoreina produktioina, kuten Eesti Rahvusballettin Kratt ja Kansallisbalettimme Pieni merenneito. Myös Gounod’n Faust-oopperasta on viime vuosina tehty uusia produktioita monille lavoille. Ja uusi Star Wars -leffatrilogiakin on joulukuussa taas käynnistymässä! Tarina Faustista - kyltymättömyydestä, … Jatka artikkeliin Pieni suuri Faust
Kansallisbaletin ja Kenneth Greven Pieni merenneito on herätellyt odotuksia siitä lähtien, kun lähes vuosi sitten tieto uuden teoksen tilaamisesta Greveltä ja säveltäjä Tuomas Kanteliselta julkistettiin. Syksyn mittaan pariin harjoituksiin kurkistaminen ei ainakaan vähentänyt kiinnostustani, ja ennakkotieto mm. 3D-projisoinneista ym. kutkutteli lisää: miten sellainen nyt voi baletissa toimia? Kovasti myöhään julkistettuja solistimiehityksiä en lopulta uskaltanut jäädä odottelemaan … Jatka artikkeliin Elämyksellinen Pieni merenneito
Aleksanterin teatterin Aleksanteri tanssii -kokonaisuudessa oli tarjolla norjalaisen Jo Strømgren Kompanin teos A Dance Tribute to the Art of Football, jonka kohdalla piti pohtia ainakin kahteen kertaan, menenkö vai en, potkupallo kun ei kiinnosta niin pätkääkään. Vierailua oli tuottamassa myös Tero Saarinen Company, jonka takaukseen luottaen otin kuitenkin riskin. Kannatti: esitys oli kevyt, reipas, hauska ja … Jatka artikkeliin A Dance Tribute to the Art of Football
Joskus joku esitys käy ytimiin ja munaskuihin niin, että se pitää nähdä pian uudelleen. Kovin usein niin ei käy, ehkä pari kertaa sadasta. Joskus jotain kiehtovaa on jäänyt mieltä vaivaamaan, toisinaan taas kyse on niin valtavasta nautinnosta, että samaa piikkiä pitää saada lisää. Janne Reinikaisen Nummisuutarit Kansallisteatterissa menee näistä selvästi ainakin jälkimmäiseen, ehkä vähän ensimmmäiseenkin. … Jatka artikkeliin Nummisuutarit, versio 2015
Erinomaisuutta 