”Koita nyt päättää mikä sä oot”

Kansallisteatterin Lavaklubilla esitettävä Axel - soolo miesäänelle kuulosti ennakkotiedon perusteella kiinnostavalta omaääniseltä transmiehen tarinalta: syntyjään nainen (siis syntymän aikaan naiseksi määritelty) korjaa sukupuolensa ja kertoo tarinansa. Mutta ihan näin ”helposta” (!) jutusta ei ollutkaan kyse. Axel kertoo kyllä elämäntarinaansa ja hyvinkin elävästi ja omaäänisesti: Naisen vartalo ei tuntunut kaikin puolin omalta. Tytöistä tykkääminen teininä tuotti lesboleiman … Jatka artikkeliin ”Koita nyt päättää mikä sä oot”

Mielen hauras OTE

Tekijöilleen erityisen henkilökohtaiselta tuntuvista teoksista on aina vähän arveluttavaa ryhtyä kirjoittamaan, mutta siitä huolimatta tuntui, että jotain pitää sanoa Julius Susimäen OTE-teoksesta. Väkevän ja raa'ankin avoimen henkilökohtaisuuden lisäksi esitys oli poikkeuksellinen sikäli, että se sekä puhutteli tunteita että herätti ajatuksia. OTE yhdistelee sujuvasti tanssia, videota ja puhetta. Valaistus on monin paikoin tärkeässä osassa, esim. alussa … Jatka artikkeliin Mielen hauras OTE

Kuvassa: Michal Krčmář, Hanako Matsune. Kuva: Sakari Viika.

Perin perinteinen Giselle

Katsoessani Kansallisbaletin uutta Giselleä oivalsin, että se taisi olla eka kerta, kun näin kokonaisena ihan näin vanhanaikaisen Gisellen livenä - aiemmin on tullut nähtyä ainakin Eifman Balletin Punainen Giselle ja Dada Masilon Giselle, ja joku elokuvateatterilevitys varmaan myös, muttei livenä ihan perusklassista versiota. Tämä oli juurikin sellainen: Corralli-Perrot-Petipan koreografia Cynthia Harveyn toteutuksena. Museaalibaletteja nykyisin vähän … Jatka artikkeliin Perin perinteinen Giselle

Vaikuttava Häiriö Jurkassa

Raisa Omaheimon käsikirjoittama ja Elina Kilkun dramatisoima ja ohjaama Häiriö Teatterin Jurkassa käsittelee mielenterveyden häiriöitä kokemuksellisesta näkökulmasta: äänen saavat häiriöistä kärsivät ihmiset - ”todenmukaisesti, eikä totuus ole aina kaunis". Työryhmä oli saanut julkaisemaansa kirjoituskutsuun yli 40 vastausta häiriöistä kärsiviltä ihmisiltä, joista reilun kymmenen tekstejä päätyi osaksi käsikirjoitusta. Tekstit ovat vahvasti kokemuksellisia: millaisia ajatuksia ja tunteita häiriön … Jatka artikkeliin Vaikuttava Häiriö Jurkassa

2017 – mitä tuli nähtyä?

Vilkaisu olan yli vuoteen 2017: tuli nähtyä, kuultua ja koettua 75 live-esitystä (plus 15 etänä elokuvateattereissa) - hiukan tervetullutta laskua edellisestä vuodesta (90+18). Esityksistä suurin osa oli edelleen tanssia: 36 % (38 %); konserttien osuus nousi peräti 27 %:iin (16 %), puhenäytelmien taas laski 10 %:iin (17 %), mikä on aavistuksen huolestuttavaa, mutta osin selittyy … Jatka artikkeliin 2017 – mitä tuli nähtyä?

The emotional life of a dog / what my father said

Yksi viime vuonna hamillisesti missaamistani uusista teoksista oli Carl Knifin The emotional life of a dog / what my father said (Carl Knif Company & Zodiak - Centre for New Dance, 2016), joka onneksi esitettiin nyt marraskuussa pari kertaa Viirus-teatterissa. Knifin itsensä lisäksi teoksessa tanssii Eero Vesterinen, molemmat hyvin tarkkoja ja ilmaisuvoimaisia tanssijoita. Liike on … Jatka artikkeliin The emotional life of a dog / what my father said

Porin Tanssikuun vaikuttava avaus

Pori Dance Companyn Tanssikuu-festarin ohjelmassa oli tarjolla paljon mielenkiintoista, mutta sain aikatauluuni mahtumaan vain ekan illan. Poriin ei ihan hetken mielijohteesta tule lähdettyä: kolme ja puoli tuntia junassa suuntaansa (Tampereella vaihto!) ja hotelliyö eli käytännössä kaksi päivää hulahtaa autottomalta yhden illan vuoksi. Mutta kannatti kyllä käydä! Illan aloitti korealaisen Hyauk Jin Geonin Pathless Wood neljälle … Jatka artikkeliin Porin Tanssikuun vaikuttava avaus

Dreams of Replay: nautittavaa ja pelottavaakin

Missasin Susanna Leinosen uuden Dreams of Replay -teoksen pari kuukautta sitten (työn, levon tai muun sairauden vuoksi), vaan eipä hätää, Martinus-salissa oli marraskuussa tarjolla vielä pari esitystä. Samalla tuli toinenkin ihan uusi kokemus: ainakaan 15 vuoteen (jolloin olen pitänyt kirjaa) en ole käynyt katsomassa mitään esitystä Vantaalla. Nyt sekin siis koettu 😉 Käsiohjelman mukaan Leinonen … Jatka artikkeliin Dreams of Replay: nautittavaa ja pelottavaakin

Kalevalanmaa – Suomen kuva ja varjo

Kenneth Greven ja Suomen rakkauslapsi, Kansallisbaletin Suomi 100 -suursatsaus Kalevalanmaa sai eilen kantaesityksensä. Sen julkistus reilu vuosi sitten herätti hiukan huolta: "Tarina ammentaa häpeilemättä tämän maan historian ja kulttuurin merkkipaaluista ja yhdistää rohkeasti eri taidemuotoja keskenään. Lopputuloksena on leikkisä, hullu ja koskettava teos, joka voi syntyä vain ulkopuolisen silmin.” Olisiko siis tarjolla myötähävettävää paatosta, kiusallista … Jatka artikkeliin Kalevalanmaa – Suomen kuva ja varjo

On a String – Sibeliusta väkevästi tanssien

Sibelius-festivaalin perinteisellä ”Sibeliusta pyhäaamuna” -paikalla oli tällä kertaa tanssiteos On a String (2010), musiikkina Sibeliuksen Viulukonsertto (op. 47), ikoninen ja tunnevoimainen teos, jonka käyttäminen tanssiteoksessa on rohkeaa. Ennakkoon muistuikin mieleeni eräs taannoinen Finlandia-hymniin tehty esitys, jossa musiikin ja tanssin tason dispariteetti herätti niin suurta myötähäpää, että se tuntui lähes fyysisenä kipuna munaskuita myöten. Nyt ei … Jatka artikkeliin On a String – Sibeliusta väkevästi tanssien

Sibeliuksen satuja ja sinfoniaa velho-ottein

Kärsin edelleen vakavan osaamisvajeen aiheuttamasta kyvyttömyydestä kirjoittaa fiksusti klassisen musiikin konserteista. Valitettavasti se aina estä kirjoittamasta, SIISpä tässä muutama sana Sibelius-festivaalin perjantai-illan sinfoniakonsertista, jossa Lahden Sibelius-talossa vierailevia Göteborgin sinfonikkoja johti ylikapellimestarinsa Santtu-Matias Rouvali, Lahen poika itekin. Konsertin ensimmäisessä osassa kuultin Sibeliuksen Metsänhaltija (op. 15, 1894-95) ja Satu (op. 9, 1902). Satu oli ihan tuttukin, mutta … Jatka artikkeliin Sibeliuksen satuja ja sinfoniaa velho-ottein

Lappeenrannan balettigaalassa uutta ja vanhaa innostavaa

Lappeenrannassa nähtiin 8. balettigaala - omaan kesäohjelmaani se kuului nyt 4. kerran. Kuten ennenkin, Juhani Teräsvuoren rakentama gaala oli erinomainen yhdistelmä klassista ja nykytanssia - laadukasta ja perin nautittavaa. Gaalan juonsi tuttuun kuivakkaan pirteään tapaansa teatterinjohtaja Timo Sokura. Kirjailen tähän jokusen sanan gaalan kahdeksasta esityksestä, ensin vähän klassisemmat, joista kykyny vaikuttua on vähän rajallisempi, ja … Jatka artikkeliin Lappeenrannan balettigaalassa uutta ja vanhaa innostavaa

Yllättävä, hämmentävä ja virvoittava Genderfuck

Emilia Kokon ja työryhmän Genderfuck jätti mielen erityisellä tavalla hämmentyneen vaivauksen tilan - sillä lailla hyvällä tavalla, että tässä oli jotain, joka ei ihan heti aukea. Ei ole ehkä kokonaan auennut vieläkään, kun jonkinkin verran on aikaa ehtinyt jo kulua esityksen jälkeen tätä kirjoittaessani. Niinpä ajattelinkin, että otan tähän vähän samanlaisen otteen kuin nykytanssiin en liikaa … Jatka artikkeliin Yllättävä, hämmentävä ja virvoittava Genderfuck

Sopivan verkkainen Vaimoni, Casanova

Leea Klemolan käsikirjoittama ja ohjaama Kuopion kaupunginteatterin ja tanssiteatteri Minimin yhteistyön tulos Vaimoni, Casanova nähtiin Tampereen teatterikesässä, TT Frenckellin näyttämöllä. Kesto, kolme tuntia, sai vähän kakistelemaan, kun keväällä suunnittelin viikon ohjelmaa, mutta toisaalta Klemolan näytelmiä ei juurikaan ole vaivannut pitkäpiimäisyys, kuten ei nytkään. Tarina sijoittuu teatteriin: Kyllikki (Seija Pitkänen), ent. teatterinjohtaja, on palaamassa kahden vuoden … Jatka artikkeliin Sopivan verkkainen Vaimoni, Casanova

Fruits of Labor. Tampereen teatterikesä. Kuva: Peter Hönnemann.

Hulvaton Fruits of Labor lipeää otteesta

Belgialaisen kuvataiteilijan Miet Warlopin teos Fruits of Labor jätti jälkeensä mitä suloisimman mielentilan: ei juuri käryäkään, mitä tuli juuri koettua, mutta olipa hieno ja jollain merkillisellä tavalla lempeän hyväntuulinen. Olen joskus ennenkin löytänyt itseni jonkin verrattoman ääreltä juuri silloin, kun esitys tuottaa tunnekokemuksen (vaikka niinkin jäsentymättömän kuin mielihyvä) ilman, että se antautuu välittömälle verbalisoinnille. Oma … Jatka artikkeliin Hulvaton Fruits of Labor lipeää otteesta