Vuoden 2016 esitykset – laatua ja määrää

Vuosi 2015 oli esitysten lukumäärällä aikanaan ennätys, mutta 2016 meni vielä parilla paremmaksi: 108 esitystä, jokaisella täydellä viikolla vähintään yksi. Tosin 18 oli etäjuttuja eli Metropolitanista, Bolshoista, Govent Gardenista, jne. suorana tai tallenteena elokuvateatterissa esitettyjä, mutta myös 90 live-esitystä, joista sukeutui 45 blogijuttua.

Vaikka vierastan taiteen pakottamista paremmuusjärjestykseeb, kasasin top-listan, eli esitykset, joiden kohdalla pelmahti mieleen vahvimmat muistot, kun koko vuoden listaa selailin. Yritin top-10:tä, mutta eihän siitä mitään tullut, joten tässä top-20 aikajärjestyksessä tammikuusta joulukuuhun:

Jorma Uotinen: Jord. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Sakari Viika

Jorma Uotinen: Jord. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Sakari Viika

Shakespearen 400-vuotisjuhlavuosi näkyi yllättävänkin vähän kotimaan tarjonnassa, mutta ilmeisen laadukkaita vähät olivat, koska kustakin tuli blogijuttu: Ryhmiksen Kesäyön uni, Harakan Tapaus Hamlet, Kansallisbaletin Romeo ja Julia ja RSO:n Myrsky – lisäksi vielä etänä Lontoosta The Winter’s Tale ja As you like it, mutta etäjutuistahan en bloggaile.

Tanssi oli taas kärjessä: 41 esitystä, muutamae enemmän kuin 2015. Puhtaasti vanhaa klassista balettia taisi olla vain Kansallisbaletin Bajadeeri, mutta toki sitä oli monissa gaaloissa – ja lähes puutumiseen asti Helsingin balettikilpailussa, jonka III kierroksen ja päätösgaalan näin. Kevään mahtavimmista wow-kokemuksista vastasi Kansallisbaletin Liikkeen legendat -ilta, tai illat, kävin katsomassa sen ihan vasiten kaksi kertaa ja puolivahingossa vielä kolmannenkin. Talon syksyn kantaesitykset Romeo & Julia ja Liisa ihmemaassa täyttivät myös ”blogikriteerit”, vaikkeivät odotuksia ylittäneetkään – Liisan osalta onnettomasti vertailukohtana oli vielä Tukholmassa nähty Wheeldonin upea Alice i Underlandet. Kuopio tanssii ja soissa oli taas hieno kattaus, josta erityisen syvästi sykähdytti Malandain Ballet Biarritzin Cinderella ja tietysti huikean taitavat ja hauskat Trocksit, jotka (hurraa!) ovat tulossa toukokuussa taas Suomeen!

Erikseen pitää vielä mainita vuoden varrelle sattuneet hienot merkkipaalujuhlanäytökset: keväällä Alpo Aaltokosken 30-vuotistaiteilijuhla, kesällä Kuopiossa Tero Saarinen Companyn 20-vuotisjuhla ja Katri Soinin 50-vuotisjuhlateos ja syksyllä vielä Susanna Leinonen Companyn 15-vuotisjuhlagaala. Nuorissa tanssijoissa (ks. esim. Kansallisbaletin nuorisoryhmä) on valloittavaa viehätystä, mutta pitkäaikainen monipuolinen kokemus tuo syvyyttä, joka näkyy – ja tuntuu – myös katsomossa.

Les ballets trocadero de monte carlo. Kuva: Petri Laitinen, Kuopio tanssii ja soi.

Les Ballets Trocadero de Monte Carlo. Kuva: Petri Laitinen, Kuopio tanssii ja soi.

Tanssin jälkeen toiseksi eniten oli konsertteja, 17, joista puolen tusinaa oli RSO:n konsertteja (hankin syksyllä kausilipun) ja lähes yhtä monta kertyi Lahden Sibelius-festivaalilta. Olen vielä kovin kyvytön bloggaamaan ”pelkistä” konserteista, mutta jotain sentään sain kyhäistyä mm. Sergei Malovin ja Joyce DiDonaton tähdittämistä barokkikonserteista.

Liveoopperoita tuli nähtyä vain jokunen: Kansallisoopperan virkeä Taikahuilu, hieno Tristan & Isolde, väkevä Elektra ja upea Lentävä hollantilainen sekä Savonlinnan rietas Don Giovanni. Kaikki vaikuttivat vähintään blogijutun verran, mutta etenkin Hollantilainen jäi erityisen positiivisesti mieleen.

Puhenäytelmiä kertyi suurin piirtein yhtä paljon kuin konsertteja. Joukosta punkeaa etualalle KOMin Pasi was here, jonka näin kahdesti, ja Q-teatterin Tavallisuuden aave – molemmissa pitkän jälkimaun jättävä erityisen lujanherkkä koskettavuus oli silattu lempeällä huumorilla. Myös Jurkan Maagisen ajattelun aika jätti vaikeasti karisteltavan vaivauksen, josta pääsin eroon vain lukemalla alkutekstin. Ansiokkaan vaikuttavasti nousi ajankohtainen ja aina kiinnostava sukupuoliteema esiin Transforces-ryhmän ja Teemu Mäen Transformations ja Anna Paavilaisen Play Rape -esityksissä.

KOM-teatteri: Pasi was here. Robert Enckell, Johannes Holopainen, Juho Milonoff. Kuva: Tanja Ahola.

KOM-teatteri: Pasi was here. Robert Enckell, Johannes Holopainen, Juho Milonoff. Kuva: Tanja Ahola.

Virkistävimpiä elämyksiä tarjosivat yllättävät jutut: Kansallisoopperan Indigo, Apocalyptica-kundien säveltämä uusi ooppera; Taikahuilu, jossa visuaalinen puoli perustui lähes kokonaan huikeisiin projisointeihin; ja CircOpera, jossa perin päräyttävällä tavalla yhdistettiin oopperan ja nykysirkuksen estetiikkaa. Juhlaviikkojen avajaiskonsertissa kuultu tuore Kohta-teos taas nivoi yhteen räp-lyriikan ja sinfoniaorkesterin soittaman nykymusiikin elektrosurinoineen – ja RSO:n keskiviikkosarjassa Myrsky nousi uudelle tasolle Shakespearen tekstin ja Sibeliuksen musiikin keskinäisessä kirittelyssä. On myös mielihvyin noteerattava, että nämä hyvin toimivat crossover-henkiset jutut olivat juurikin ”vanhojen laitosten”, Kansallisoopperan ja RSO:n, kerkeitä ketteryyksiä.

Mainio ja monipuolinen vuosi siis jälleen, mutta vähän ehkä hengästyttävän runsas ajoittain. Ehkäpä lupaan uudelle vuodelle aavistuksen verran vähemmän esityksiä mutta toivottavasti edelleen viljalti erinomaisuutta!